Riekkojahtia ruotsin tuntureilla

Tervetuloa!

Tarjoamme metsästysoppaan palveluita Ruotsissa, Saxnäsin ja Klimpfjällin alueella jossa pääasiallinen riista on riekko ja kiiruna. Järjestämme jahdin toiveittenne mukaan, joko opastettuna tai omatoimisesti. Toimintaamme kuuluu myös seisovien lintukoirien koulutus.

Riekkokanta Västerbottenin puuttomilla tuntureilla on vahva ja avarat maastot tarjoavat ihanteelliset olosuhteet seisojalla metsästykseen. Tarjolla on monenlaista maastoa ja oikean korkeuden valinta on usein avain onnistumiseen. Alhaalla sijaitsevat tunturikoivikot, ylängön varvikko ja kivikkoiset tunturien huiput voivat kaikki tarjota mahtavia jahtipäiviä.

Metsästäminen aidosti yhteistyötä tekevän koiran kanssa on paitsi tehokasta, myös nautinnollista. Seisovan lintukoiran kouluttamisessa vastaan voi kuitenkin tulla ongelmia ja haasteita. Näiden ratkominen kokeneen kouluttajan kanssa johtaa usein nopeasti tuloksiin.

Paikallistuntemus on jahdissa suureksi avuksi. Riekot vaihtavat olinpaikkaansa vuodenajan, sään ja olosuhteiden mukaan ja tietyillä alueilla niitä on enemmän kuin toisaalla. Oppaat tuntevat alueet hyvin ja ottavat jahtipäivää suunnitellessa huomioon olosuhteet, maaston, vieraiden toiveet ja alueellisen metsästyspaineen.

Päivän onnistumisen kannalta oleellista on koirien toimivuus. Oppaiden koirat ovat kokeneita ja myös kokeissa palkittuja, tunturijahtiin erikoistuneita seisovia lintukoiria. Kokeneen koiran kanssa metsästäminen on helppoa, mukavaa ja tuloksellista.

Jahtireissun suunnittelu uusille alueille vaatii aina hieman työtä ja perehtymistä. Majoituksen järjestäminen, metsästysalueiden valinta ja lupien saaminen ja aseiden ja koirien kuljetukseen liittyvät yksityiskohdat.

Autamme mielellämme järjestelyissä, jotta metsästysmatkasta tulee mahdollisimman onnistunut ja sujuva. Paikallistuntemuksemme ja kontaktiemme kautta saamme räätälöityä juuri sopivan kokonaisuuden

Seisovan lintukoiran kouluttaminen toimivaksi työpariksi metsästykseen vaatii paljon mutta onnistunut lopputulos tarjoaa unohtumattomia elämyksiä.

Koulutusfilosofiamme ytimessä on aito yhteistyö ja molemminpuolinen kunnioitus koiran kanssa ja koulutuksemme perustuu ensisijaisesti palkkaan, hallintaan ja koiran viretilojen käyttämiseen koulutuksessa. Olemme kirjoittaneet aiheesta myös kirjan ja tarjoamme yksityistunteja.

Metsästysmahdollisuudet

Västerbotten, Vilhelminan alue ja siellä Klimpfjäll ja Saxnäs tarjoavat hienoja mahdollisuuksia niin riekkojen kuin metsälintujenkin metsästykseen.

Olemme erikoistuneet riekkojahtiin tunturissa, seisovilla lintukoirilla. Metsästämme paljon myös metsälintuja ja siihenkin on alueella erinomaiset mahdollisuudet. Riekkojahdin parhaat sesongit ovat syyskuun puolivälistä lokakuun loppuun ja talvijahti maaliskuun alkupuolella.


Kokeneet oppaat ja koirat

Kaikilla oppaillamme on vuosien kokemus riekonmetsästyksestä, tunturissa liikkumisesta ja vahva paikallistuntemus käytettävistä metsästysalueista.

Kokeneen, osaavan ja mukavan oppaan kanssa metsästys on sujuvaa, turvallista ja nautinnollista.

Kattavat ja monipuoliset alueet

Saxnäs ja Klimpfjäll sijaitsevat Vilhelminan kunnassa, n. 320km Uumajasta länteen. Alue koostuu korkeista tuntureista, puuttomista ylängöistä ja tunturikoivikoista.

Pääasiallinen riista on riekko ja kiiruna, myös metsälintujen pyyntiin löytyy erinomaisia alueita.

Suomea helpompaa ja parempaa jahtia

Ruotsissa metsästyslupien myynti on paljon Suomea joustavampaa ja kanalintujen metsästysaika alkaa jo 25.8

Pienemmän metsästyspaineen ja suotuisten maastojen johdosta myös lintukannat ovat runsaampia.

Majoitus ja ravintolat

Alueella on mahdollista majoittua joko mökissä tai hotellissa, sekä Klimpfjällissä että Saxnäsissa ja kaikki vaihtoehdot ovat n. 20min ajomatkan sisällä.

Myös ravintolapalveluita on tarjolla ja molemmilta paikkakunnilta löytyy hyvä ruokakauppa sekä bensa-asema.


XXX.xx.xx

Saxnäs, vilhemina kommun

+358 50 3411 960
info@ripjakt.com