
Pohjimmiltaan lintujahti Suomessa ja Ruotsissa on varsin samanlaista mutta eroja kuitenkin löytyy. Varsinkin metsästyspaineessa, lupakäytännöissä, maastoissa ja lintukannoissa.
| Suomi | Ruotsi | |
|---|---|---|
| Metsästyspaine | Lintujahti on Suomessa varsin suosittua ja siten myös metsästyspaine varsinkin tietyilla alueilla on kova. Erityisesti alkukaudesta lähellä teitä olevilla valtion alueilla törmää usein muihin metsästäjiin. Kova metsästyspaine toki vaikuttaa myös lintukantoihin. | Ruotsissa sorkkaeläinten metsästys on huomattavasti lintujahti suositumpaa ja siten pienriistan metsästyspaine on suhteellisesti Suomea kevyempää. Kotimaisten metsästäjien osalta lintujahti ajoittuu aivan kauden alkuun, elokuun lopulla. Syyskuun puolivälistä alkaen saa siis useimmilla alueilla olla täysin omassa rauhassaan. |
| Lintukannat | Kanalintujen kannat ovat voimakkaasti syklisiä ja niissä on luontaista vaihtelua. Metsästyspaineellakin on oma vaikutuksensa ja Suomessa suosituilla alueilla lintukannat kärsivät siitä. | Ruotsissa metsästyksen säätely on hieman Suomea edellä. Saaliit raportoidaan tarkasti, metsästyspainetta säädellään aluekohtaisesti ja tämän seurauksena lintukannat ovat Suomea vahvemmat. |
| Metsästysalueet | Suomessa valtion maat on jaettu valtaviin alueisiin joita on siten suhteellisen vähän. Metsänhoitoa on tehty paljon myös valtion alueilla, joten nekin koostuvat suurelta osin talousmetsästä. Riekolle ominaista biotooppia, korkeaa ylänköä on vain vähän eikä kiirunoita näin ollen näy juuri lainkaan. | Metsästysalueet valtion mailla on jaettu huomattavasti pienempiin alueisiin. Suhteellisesti pienemmät alueet auttavat tasaamaan metsästyspainetta ja varmistavat, että jahtiin pääsee aina. Valtion mailla metsänhoito ei ole yhtä aktiivista ja vanhoja, lähes luonnontilaisia metsiä on enemmän. Korkeammat tunturit tarjoavat myös riekoille ja kiirunoille paljon enemmän niille luontaista elinympäristöä. |
| Lupakäytäntö | Metsästysluvat myydään tiettynä päivänä koko kaudelle ja usein niitä on vaikea saada ostetuksi kovan kysynnän johdosta. Pahimmillaan koko suunniteltu reissu saattaa jäädä tekemättä kun lupia ei saada. | Ruotsissa luvat ostetaan nettikaupasta ja lupia saa ostaa vasta 5 vuorokautta ennen metsästystä. Osa alueista on ajoittain suljettuna poronhoidon tai hirvijahdin vuoksi ja joskus lähinnä asutusta olevien alueiden luvat on myyty loppuun. Jahtiin kuitenkin pääsee aina, eikä lupien hankintaa tarvitse stressata. |
